Silopuu

Ovet testiin

OVET TESTIIN

Olen harjoitellut täyspuisten peiliovien tekoa ja nyt haluan vähän kokeilla, miten ne selviää muuttuvista olosuhteista. Kaksi samanlaista ovea, ainut ero peilien pintakäsittelyssä. Toisen oven peili on esikäsitelty ennen kokoonpanoa mutta toisen oven peiliä ei ole. Tavoitteena tietenkin saada ovien heikko kohta selville, jotta jatkossa voisi valmistaa parempia ovia. Puun eläminen on myös hyvin mielenkiintoinen asia, johon kannattaa tutustua.

Puinen peiliovi

Vasemmassa ovessa peiliä ei ole esikäsitelty. Ovi on ensin liimattu kasaan ja vasta sen jälkeen vahattu. Tästä johtuu että peilin reunat, jotka ovat kehyksen sisällä jäävät kokonaan ilman vahaa. Tämän oven laitan verstaan lämpimimpään paikkaan, eli lämmitysvälikköön aivan leivinuunin kylkeen. Ovi kuivuu pikku hiljaa, jolloin peilin ja kehyksen välistä vahaamaton kohta pilkistää esiin. Sehän ei ole kovin suositeltavaa.

Oikeassa ovessa peili on esikäsitelty. Peili on vahattu ennen oven liimausta kasaan, jolloin peili saadaan kauttaaltaan vahattua. Peilin eläessä puun väri ei tule näkyviin. Mun mielestä tämä on se oikea tapa tehdä ovia. Tämän oven laitankin verstaan ylisille. Se on täysin kylmä tila, jossa olosuhteet vaihtelevat vuoden aikojen mukaan.  Saa nähdä miten tämä ovi kestää tuulen ja tuiverruksen.

Puinen peiliovi

Leivinuunin kyljessä

Puinen peiliovi

Verstaan ylisillä

Näin alkaa ovitesti ja tänne laittelen aikanaan tuloksia. Jos ovet kestää nykyiset olosuhteet, keksin jotain radikaalimpaa.